Press-release / Lehdistötiedote 4.3.2021
Suomalaiskaksikon soutu Atlantin yli lähestyy – starttiin aikaa 9 kuukautta
Kokeneet valtameripurjehtijat Markus Mustelin ja Jolle Blässar ovat purjehtineet Atlantin yli monta kertaa, mutta tulevana syksynä valtameri on tarkoitus ylittää soutaen. Osallistuessaan kansainväliseen soutukilpailuun he keräävät myös varoja Itämeren suojeluun.
Suomalaiskaksikko osallistuu maailman vaativimpaan soutukilpailuun, Talisker Whisky Atlantic Challengeen, joka starttaa joulukuussa Kanarian saarten La Gomeralta. Edellinen, vuoden 2020 kisa ratkesi tammikuussa, jolloin hollantilaiset voittajat saapuivat Karibian Antigualle kaikkien aikojen ennätysajassa, 32 päivää, 22 tuntia ja 13 minuuttia.
Pitkä ja perusteellinen valmistautuminen
Markus ja Jolle ovat purjehtineet yhdessä maailman ympäri ja olleet myös työtovereita. Se oli vankka pohja, mistä aloittaa haastavat retken suunnittelu kaksi vuotta sitten. Paitsi kovana fyysiseen harjoitteluun ja pitkiin harjoitussoutuihin, paljon aikaa menee niin varusteiden testaamiseen kuin yhteistyökumppanien hankintaan. Kaikki tähtää joulukuussa 2021 starttaavaan Atlantin ylitykseen.
Talisker Whisky Atlantic Challenge on hyväntekeväisyyskilpailu
Soutukilpailussa jokainen joukkue valitsee oman hyväntekeväisyyskohteensa, ja mikä olisi kahdelle suomalaiselle purjehtijalle luontevampi kohde kuin Itämeri. Kisan avulla halutaan saada niin näkyvyyttä kuin taloudellista tukea Itämeren suojelutyöhön. Yhteistyötahoiksi valikoituivat luontevasti John Nurmisen säätiö ja Pidä saaristo siistinä ry.



Two Rowing Finns:n yhteistyökumppanit ovat tunnettuja suomalaisyrityksiä
Aktian henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava Carola Nilsson näkee yhtäläisyyksiä aktialaisten ja Two Rowing Finnsin välillä: ”Atlantin ylittäminen soutaen vaati omien rajojen ylittämistä välillä hyvinkin muuttuvissa olosuhteissa. Se vaatii osaamista, rohkeutta ja yhdessä saumatonta tekemistä, mitkä ovat myös Aktian arvoja. Siksi onkin ilo pääyhteistyökumppanina tukea tätä projektia ja suomalaisille tärkeän Itämeren suojelutyötä.”
Monipuolisena elintarvikeyrityksenä Fazer on Two Rowing Finns -projektin pääyhteistyökumppani ruokatarjonnassa. Fazer vastaa soutajien ravitsemusvalmennuksesta sekä suunnittelee ja pakkaa energiatiheät ja hyvänmakuiset ateriat ja välipalat kilpailun ajaksi. Fazer Experience Vierailukeskus seuraa aktiivisesti projektin ja kilpailun etenemistä sekä tukee Itämeri-keräystä.
Kuvia
https://tworowingfinns.fi/wp-content/uploads/2021/02/TwoRowingFinns_20210304.zip
Yhteystiedot
Two Rowing Finns
John ”Jolle” Blässar jolle.blassar@gmail.com + 350 50 5555650
Markus Mustelin markus.mustelin@outlook.com + 358 40 517 5037
Pidä Saaristo Siistinä ry / Håll Skärgården Ren rf
Nora Forsman nora.forsman@pssry.fi +358 40 4557252
www.pidasaaristosiistina.fi
John Nurmisen Säätiö
Tuula Putkinen tuula.putkinen@jnfoundation.fi + 358 400-907 809
www.johnnurmisensaatio.fi
Rannoch Adventures (kilpaveneen rakentaja)
Lizzie Brown accounts@rannochadventure.com
www.rannochadventures.com
Talisker Whisky Atlantic Challenge (kilpailujärjestäjä)
Nikki Holter nikki@atlanticcampaigns.com +44 0 7730 788 156
www.taliskerwhiskyatlanticchallenge.com
Aktia Pankki
Anna Holtari anna.holtari@aktia.fi + 358 40 5664745
www.aktia.fi
Burn Out City
Henrik Bischoff henrik@burnoutcity.fi + 358 50 552 0857
www.burnoutcity.fi
DHL Freight Finland
Ben Angelvirta ben.angelvirta@dhl.com +358 50 525 2611
www.dhl.fi
Edenred Finland
Peter Hiltunen peter.hiltunen@edenred.com + 358 50 595 0909
www.edenred.fi
Elite Athletic Club
Christian Haglund christian@elitetrainers.fi + 358 40 148 8424
www.elitetrainers.fi
Fazer Group
Marika Laaksonen marika.laaksonen@fazer.com + 358 50 512 9895
www.fazergroup.com
Haucon Finland
Björn Lindgren bjorn.lindgren@haucon.fi + 358 50 552 1455
www.haucon.fi
Osteo-Tech
Kenneth Varsanpää kenneth.varsanpaa@articular.fi + 358 040 500 0555
www.osteo-tech.fi
CONTACT INFORMATION
email: tworowingfinns@gmail.com
Markus Mustelin, +358 40 517 5037
Jolle Blässar, +358 50 5555 650
Team Media Coordinator:
Paula Rintamaa, +358 40 560 3119
email: rintamaap@gmail.com
Project Manager:
Henrik Bischoff, +358 50 552 0857
email: henrik@burnoutcity.fi