Press-release / Lehdistötiedote 9.5.2022

Atlantin yli soutajat pääsivät tavoitteeseensa: 100.000 euroa Itämeren suojeluun

Markus Mustelin ja John “Jolle” Blässar tekivät huikean suorituksen ja soutivat yli Atlantin 41 päivässä vuodenvaihteessa. Matka starttasi Kanarian La Gomeralta 12.12.2021 ja Karibian Antigualle kaksikko saapui hyvissä voimissa 21.1.2022. Kokeneet valtameripurjehtijat ovat ylittäneet Atlantin purjeilla monta kertaa, mutta nyt he ylittivät meren ensimmäistä kertaa lihasvoimalla. Mutta miksi tälle vaativalla matkalle lähdettiin?

–  Jotenkin tuntui jo tätä projektia suunnitellessa, että meillä on velvollisuus tehdä jotain meidän oman lähimeren, Itämeren eteen. Että se olisi tulevaisuudessa yhtä hieno kokemus nuorille kuin se oli meille aikoinaan, sanoi Markus. – Ja onhan se niinkin, että jos tämä meidän reissu inspiroisi muitakin meidän ikäisiä kavereita liikkumaan… ei ehkä soutamaan Atlantin yli, mutta liikkumaan omalla tavallaan.

– 4800km takana, yli 41 vuorokautta, nyt tuntuu hurjalta että me tehtiin se. Merellä meni joulu ja uusivuosi, muisteli Jolle matkaa.

Soutajien tavoitteena oli kerätä 100.000 euroa Itämeren suojeluun, ja summa saatiin kokoon muutama päivä sitten. Rahat ohjataan Itämeren suojelutyöhön John Nurmisen säätiön ja Pidä saaristo siistinä ry:n kautta.

Toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt, John Nurmisen säätiö:

– Olemme iloisia siitä, että Two Rowing Finns halusivat olla mukanamme auttamassa pelastamaan Itämeren ja sen perinnön myös tuleville sukupolville. Lahjoituksen avulla voimme jatkaa konkreettisia ja tehokkaita hankkeita Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi. 

Toiminnanjohtaja Aija Kaski, Pidä saaristo siistinä ry:

–       Markuksen ja Jollen Two Rowing Finns -projekti oli kaikin puolin ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen menestyksekäs. Olemme hyvin kiitollisia heille ja ylpeitä, että saimme olla mukana matkassa. Kerätyt varat käytämme konkreettiseen ympäristöhuoltotyöhön, kuten saarissa olevien huussien ja jätepisteiden huoltoon sekä huoltoaluskaluston ylläpitoon. Kun muilla alkaa loma, me teemme töitä ilolla, ammattitaidolla ja ylpeydellä, jotta jokainen voi nauttia puhtaista vesistöistä ja siististä ympäristöstä nyt ja tulevaisuudessa.

Rahaa tähän ainutlaatuiseen Itämeri-projektiin lahjoitti lähes 1200 eri toimijaa, yritystä ja yksityishenkilöä. 

–       Kiitämme lämpimästi kaikki yhteistyökumppaneitamme, jotka halusivat kanssamme auttaa Itämerta säilymään kaikkien meidän lapsille ja lapsenlapsille, toteavat Markus ja Jolle yhdessä.

Ohessa alla kuva käyttöönne. Kuvaaja Nelli Päiväläinen

CONTACT INFORMATION

email: tworowingfinns@gmail.com

Markus Mustelin, +358 40 517 5037‬

Jolle Blässar, +358 50 5555 650

 

Team Media Coordinator:
Paula Rintamaa, +358 40 560 3119‬
email: rintamaap@gmail.com

Project Manager:
Henrik Bischoff, +358 50 552 0857‬
email: henrik@burnoutcity.fi

LINKS

Team Facebook

Team Instagram

Talisker Whisky Atlantic Challenge – The Race